Pentathlon Summit 2006

Summit Pentathlon 2006

 Suomen Nykyaikaisen 5-ottelun liitto järjesti lauantaina 2.9.2006 tilaisuuden laajalle 5-otteluväelle. Kokoonnuimme suurella joukolla Santahaminaan katsastamaan omia harjoitusmaastojamme ja kilpailupaikkojamme. Asian varsinaisena teemana oli juhlia erinomaista olympiamenestystä Melbournen kisoissa, niistä oli kulunut viisikymmentä vuotta. Toki yhteen pääseminen on kaikin puolin muutenkin mieltä ylentävää ja tärkeää yhteisen lajimme arvon kohottamiseksi!

Liiton puheenjohtaja Kalevi Puonti oli kutsunut juhlavieraiksi 1950-luvulla menestyneitä urheilijoita, Helsingin ja Melbournen olympiakisojen että maailmanmestaruuskilpailujen mitalimiehiä ja -joukkueita:

Raimo Haavikko, Olavi Mannonen, Wäinö Korhonen, Lauri Vilkko, Berndt Katter, Eero Lohi ja Tapio Kare juhlivat iltaa satapäisen ja runsaasti kokeneen (ottelijoita oli mukana kuudelta edelliseltä vuosikymmeneltä!) viisiotteluperheen kunnioittavassa hehkussa. Herrat Viktor Platan, Olavi Rokka ja Bobi Lindeman olivat estyneet saapumasta. Poisnukkuneita ovat Ville Taalikka ja Kalevi Pakarinen.

 

Kutsuvieraat, Suomen edustusottelijoita 1950-luvulta: Vasemmalta Berndt Katter, Tapio Kare, Raimo Haavikko, Lauri Vilkko, Olavi Mannonen, Wäinö Korhonen ja Eero Lohi.

Tarkastettuamme Kadettikoulun ratsutallin, ampumaradan, urheilukentän, voimistelusalin ja uimahallin Santahaminassa palvelevan Ismo Marjusen opastuksella siirryimme Upseerikerhon emännän tuttuun ja vieraanvaraiseen huomaan. Tunnelma oli hyvä, sydämellisen lämmin ja läheinen, liiton tervehdyksen toivat puheenjohtaja Kalevi Puonti ja varapuheenjohtaja Pekka Santanen.

Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja järjestys säilyi (tälläkin kertaa) moitteettomana. "Vanhat urheilijat" puolisoineen tapasivat kilpakumppaneitaan riemukkaalla mielellä ja useat peräti pitkästä aikaa. Allekirjoittanut voinee hyvällä omatunnolla mainita tilaisuuden onnistuneen, sillä joku toinenkin kuin ikinuori Veka Salminen kehotti järjestämään vastaavia rendez-vous´ia taas tulevaisuudessa.

Vastasin 5-ottelija Matti Mörskyä siteeraten: Voi hyvät ystävät, juuri niin me tulemme tekemään!

teksti: Jyrki Lohi

Puheenjohtaja Kalevi Puonnin puhetta seuraa tarkkana Riku Lundell. Kalevin olkapään takana Pekko Santanen, un homme honnête, valvoo ankarana toisen salin järjestystä!
Nykyaikaisia herrasmiehiä, Mara Mälkki, Leksa Hakanpää, Manne Mörsky: Älähän nyt! Ja sinä ammuit myyrän...