Vapaaehtoiseksi

5-ottelun Suomen ja avoimet
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 7. - 8.6.2008


Vapaaehtoiseksi kisajärjestelyihin?

Tervehdys Sisaret ja Veljet,

Uusi 5-ottelukausi on hyvässä alussa ja meillä on pitkästä aikaa koossa paitsi yhdessä harjoitteleva joukkue myös uusi jäsenseura OuPen, joka aloitti Esko Tihisen johdolla Oulussa viime vuoden puolella. Jouko Pakarisen ja Paula Mobergin johdolla harjoittelu on jo tuottanut tulosta etenkin tyttöjen sarjoissa, ja hyvänä uutisena kirjaamme myös Laura Salmisen paluun nykyaikaisen 5-ottelun pariin.

Tavoitteemme ovat korkealla, mutta etenemme hitaasti kiiruhtaen. Me kaikki 5-ottelua tuntevat tiedämme että pitkäjänteisyys on ehkä tärkein korkealle tähtäävän urheilijan ominaisuuksista. Harjoittelun ohella myös kilpaileminen kovassa kansainvälisessä seurassa on keskeinen edellytys menestykselle. Olemmekin kilpailuttaneet urheilijoitamme resurssiemme puitteissa ja hyvässä yhteistyössä Helsingin 5-ottelijoiden kanssa maailmalla ja kotimaassa.

5-otteluliiton hallitus on päättänyt järjestää Helsingissä ensi kesäkuun 7.-8. SM-kisojen yhteydessä avoimet PM-kisat, jonne olemme kutsuneet 5-ottelijoita ympäri maailman. Tavoitteenamme on järjestää samaan aikaan naisten ja miesten kisa, joihin molempiin voimme ottaa 24 ensin ilmoittautunutta ottelijaa. Kilpailun viemme keskelle Helsinkiä, Laaksoon, Kisahalliin, Eläintarhaan ja Uimastadionille. Näin saamme median paikalle ja yleisöäkin, ehkä muitakin kuin omaisia ja perheenjäseniä!

Näin mittavaa kisaa emme ole järjestäneet moneen vuoteen, ja olemmekin ottaneet tietoisen mutta hallitun riskin järjestelyissä. Majoitus- ja suorituspaikat on jo varattu, mutta tarvitsemme apuanne eri lajien järjestelyissä, toimitsijoina ja tuomareina. Kokemuksesta tiedän, että parhaat toimitsijat löytyvät entisistä ja nykyisistä aktiiveista, siksi lähestyn nyt Sinua. Kaikki apu kelpaa, täysi laidallinen tai vaikkapa vain yhdessä lajissa avustaminen. Samalla voit tavata vanhoja kavereita ja kerrata vielä kerran, kuinka se kärpänen pilasi ammuntasi silloin siinä Haminan kisassa...

Ilmoittautumiset ja tiedustelut joko minulle (0400-479900, pekka.santanen@iki.fi) tai Jouko Pakariselle (0400-441114, jouko.pakarinen@pp1.inet.fi). Jäämme odottamaan yhteydenottoasi!

5-otteluterveisin,
Pekka Santanen
Kilpailujen johtaja
Liiton varapuheenjohtaja